Pakolaisten kotoutumisen haasteet

Selvää on, että maahanmuutto- ja pakolaiskysymyksiin ei liity pelkästään ongelmia, mutta se ei Refugeessuinkaan tarkoista sitä, etteikö niitä olisi olemassa.

Panu ja Elina Helamaan mielipidekirjoituksessa (L-S 30.9.2015) todetaan, että tänne kotoutuvat uudet ihmiset parantavat Suomen mahdollisuutta uudistua. Heidän huomioonsa liittyy kuitenkin yksi perustavanlaatuinen ongelma; on yleisesti tiedossa, ettei Suomi pysty tällä hetkellä suoriutuman edes tähän mennessä maahan saapuneiden kotouttamisesta. Asian on viimeisimpänä nostanut esille kuntaliitto, jonka mukaan järjestelmämme ei toimi muutaman tuhannenkaan kotoutettavan osalta, ja nyt olisi lyhyen ajan sisällä tulossa vähintään moninkertainen määrä lisää.

Kotouttamisesta vastaavat lain mukaan kunnat. Onnistuneella kotoutumisella on kolme keskeistä perustekijää jotka ovat kieli, työ ja asunto. Mutta onko meillä riittävästi vapaita asuntoja tällaisille ihmismäärille? Entä mistä työtä, kun työttömiä on jo valmiiksi 250 tuhatta ja työttömyyden kustannukset useita miljardeja?
Lisäksi kunnat vastaavat kielellisestä koulutuksesta ja peruspalveluista, jotka epäilemättä järjestyvät, mutta entäs näiden rahoitus? Kuntaliitto onkin jo pitkään pyrkinyt tuomaan esille sitä, etteivät valtion kunnille maksamat korvaukset vastaa ollenkaan todellisia kustannuksia. Sitä paitsi näitäkin korvauksia maksetaan kunnille vain määräajan, minkä sisällä kotoutumisen toivotaan onnistuvan, jonka jälkeen kustannusvastuu siirtyy kunnille.
Eräissä yhteyksissä asiaa on esitetty positiivisessa valossa todeten, että kriisi tuo voittoja kiinteistösijoittajille ja kauppiaille sekä työpaikkoja kuntiin. Tämä on vähän kuin väittäisi kansantalouden toimivan niin, että myisimme samaa kahvikuppia keskenään toisillemme. Kyse on kuitenkin vain eräänlaisesta tulonsiirrosta ja koska näitä rahojahan ei ole budjetoitu tähän tarkoitukseen, niin silloin ne on otettava muualta, jolloin rahat ovat jostain toisesta pois.

Kuten Vainiokin kirjoituksessaan (L-S 28.9.2015) totesi, monet kunnat kärvistelevät alijäämäisten tilinpäätösten kanssa. Kaupungit, kuten Raumakin, joutuu taloutensa tasapainottamiseksi lähivuosina tekemään entistä huomattavampia sopeutustoimenpiteitä, mikä tulee väistämättä vaikuttamaan palvelutasoon, -tuotantoon, työpaikkoihin jne. Oleellista on muistaa, että palveluiden karsiminen puolestaan koskettaa raskaimmin niitä, jotka eniten yhteiskunnan palveluja tarvitsevat eli vanhukset, sairaat ja vammaiset.
Koska kyseessä on ennen muuta poliittinen päätös, olisikin tällaisen tilanteen edessä äänestäjiä kohtaan oikein, jos nykyjärjestelmän puolesta liputtavat ja pakolaisten kuntapaikkojen lisäämistä kannattavat poliitikot, niin valtio- kuin kuntatasolla, kertoisivat avoimesti, että miten he aikovat asiaan liittyvien kustannusten rahoituksen järjestää?
Vaikka rahasta puhuminen voikin tuntua kylmältä, niin kaikella on kuitenkin hintansa. Kukin valtio on kuitenkin ensisijaisesti vastuussa omista kansalaisistaan. Jopa sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä totesi taannoin, järjestelmämme ei kestä tällaisia kustannuksia. Autettava on, mutta kukin omien kykyjensä rajoissa.

Pakolaiskriisi on ennen kaikkea seurausta siitä, että länsimaat ovat haluttomia tunkemaan lusikkansa turvapaikanhakijoiden lähtömaan soppaan.
Mikäli lähtömaiden ongelmia ei ratkaista, turvapaikanhakijoiden ja välillisten ongelmien määrä vain kasvaa entisestään. Valtioiden keskittyessä lähinnä ihmisvirtojen ohjaamiseen ja sijoittamiseen, ne ikään kuin luovat markkinat ihmiskauppaa harjoittaville rikollisille organisaatioille, jotka nyt vallitsevasta tilanteesta eniten hyötyvät. Seurausten vähättelyn ja keskinäisen nahistelun sijaan meidänkin tulisi kiinnittää huomiomme itse ongelman ratkaisuun. Suomea arvostetaan maailmalla suuresti sekä rauhanneuvottelijana, että rauhanturvaajana. Nyt jos koskaan meillä olisi ainutlaatuinen mahdollisuus näyttää esimerkkiä ja auttaa miljoonia ihmisiä keskittämällä vähäiset voimavaramme siihen, missä olemme parhaita.

Mielipidekirjoitus julkaistu sanomalehti Länsi-Suomessa 2.5.2015. Lehdessä ollutta versiota oli palstatilasyistä lyhennetty hieman alkuperäisestä.